Kevätmarkkinat

Yleisön pyynnöstä järjestetään maanantaina 10.4. kello 13–16 Taatan tuvalla jälleen markkinat ja sen ohessa kirppistapahtuma.

Mukaan mahtuu enintään 50 myyjää, joten varaathan paikkasi ajoissa. Myydä voi uutta tai käytettyä, esitellä tuotteitaan, ruokatuotteita tai mitä nyt mieleen tuleekaan. Myyntipaikan hinnat alkaen 8 € myyntipaikan koosta riippuen. Yhden myyntipöydän koko sisällä n. 140 x 80 cm. Myyntipaikka maksetaan tapahtumassa käteisellä. Sisämyyntipaikkaa saa tulla järjestelemään halutessaan jo su 9.4. klo 15–19.30. Tuttuun tapaan Myyntipaikkavaraukset tekstiviestillä numeroon 045 881 8112 tai facebookin messengerissä. 

Tapahtumassa on avoinna myös kahvio, josta voi ostaa esim. porilaisia ja vohveleita hillolla. Ulkona on myös makkaramyynti. Tilaisuudessa myydään myös arpoja ja tehdään pääsiäisaskarteluita.

Joulumarkkinat

Taatan tuvalla järjestetään sunnuntaina 27.11.2022 joulumarkkinat. Ohjelmassa on lisäksi kirppis, joululauluja ja myös kahvio on avoinna.

Myymään voi tulla sisälle taloon tai ulkopaikoille. Paikkamaksu on alkaen 8 euroa ja se maksetaan tapahtuman aikana. Sisätiloissa paikkahintaan sisältyy pöytä, mutta ulkopaikalle myyntiä varten pöydät, rekit, teltat tai peräkontit pitää olla itseltä.

Myyntipaikkavaraukset tekstiviestinä numeroon 045 818 112 tai Facebookin kautta. Myyntipaikat voi perua viimeistään kolme päivää ennen tapahtumaa.

Myyntipaikkoja voi laittaa kuntoon jo lauantaina 26.11. kello 15.00–19.30 tai sunnuntaina kello 10.30 alkaen.


Noormarkun markkinakirppis ja -myyjäiset

Vaikka Noormarkun markkinat viettävät tällä kertaa välivuotta, pidetään Taatan tuvalla kuitenkin tuttuun markkina-aikaan sunnuntaina 5.9.2021 kello 13–16 omat myyjäiset ja kirppistapahtuma. Myyjiä on sekä ulkona että sisätiloissa. Tervetuloa tekemään syksyisiä löytöjä!